Etusivu Blogi ”Hakkeroi” elämäsi ONNELLISEMMAKSI — kuuntelemalla musiikkia

”Hakkeroi” elämäsi ONNELLISEMMAKSI — kuuntelemalla musiikkia

kirjoittanut Johe
kuuntele-musiikki-onnellinen-nainen

Vaikuta fiilikseesi musiikilla — lifehack

Musiikki vaikuttaa fiilikseesi — onnellisuuteesi. En halua yhtään laittaa sanoja suuhun, mutta niin se vaan monesti menee. Musiikilla on todella suuri vaikutus henkiseen hyvinvointiin, onnellisuuteen ja fiilikseen. Pystyn itse ainakin toteamaan hyvinkin kokemusperäisesti, että fiilis voi vaihdella laidasta laitaan riippuen mitä musiikkia kuuntee.

Ennen kuin mennään asiaan

Ennen kuin jutellaan tämän artikkelin itse asiasta — lifehackistä, niin käydään läpi edes hieman kontekstia ”musiikin tärkeydestä ja vaikutuksesta” ja tavallaan teoriapohjaa — jotta uskot paremmin tämän artikkelin sanomaan.

 

Musiikin merkitys peleissä ja elokuvissa

Otetaanpa nyt esimerkiksi elokuvat ja pelit, kun puhutaan aiheesta ”kuinka musiikki vaikuttaa fiilikseen”.

Elokuvissa & videoissa musiikki on tärkeämpi kuin kuva

Äänimaailma on yli 50% minkä tahansa videon katselukokemuksesta

Kun elokuvista puhutaan, niin musiikki ja äänimaailma on 50% elokuvan (ja ylipäätään minkä tahansa videon) katsomis-kokemuksesta & fiiliksestä. Elokuvan taustalla soiva musiikki käytännössä kertoo katsojalle ”kuinka pitäisi tuntea”. Jos elokuvan rakkaus-kohtauksen taustalla soikin eeppinen taistelumusiikki, niin kohtauksen alitajuntainen viesti voidaan ymmärtää aivan väärin. Tai miksei vois tehdä noin (?) — toki ”it depends” — tarinasta ja monesta muusta as always — mutta kunhan yleistän.

Mulla on muutes kirjoitus-prosessissa kokonainen artikkeli, jonka omistan niin sanotusti ”musiikin tärkeydelle” — kun puhutaan elokuvista ja videoista.

Videoeditointi -vinkki

Ja joo, nippelitietona vain — monesti esim. kun editoin videoita — etsin musiikin ensin ja sitten vasta aloitan editointityön! Tällöin musiikki toimii videon ”kertojana” eli video rakennettaan musiikin ehdoilla. No, kerron tästä enemmän toisessa artikkelissa.

 

Miten syvästi PELIMUSIIKKI vaikuttaa?

Oon pelannu aikanaan tosi paljon ja pelien taustalla soiva musiikki teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Kuuntelen vielä nykyisikin pelimusiikkia — itseasiassa pelimusiikki on (elokuvamusiikin jälkeen) mun ehdottomasti kuunnelluin musiikki-kategoria — ja aloitin aikanaan pianon soittamisenkin sen takia, koska halusin ”päästä lähemmäksi” pelimusiikkia.

Musiikki iskostuu tiettyihin tilanteisiin

Kun nykyisin kuuntelen pelimusiikkia — pystyn palaamaan just eikä melkein siihen fiilikseen kun pentuna oon pelannu jotakin peliä. Pystyn (peli)musiikin avulla tosiaan muistamaan esimerkiksi että miltä tuntui pelata tiettyä kohtaa pelissä, mitä pelin hahmot juttelivat, missä oon ollu pelaamassa, kenen kanssa oon pelannu ja niin edelleen. Suhteellisen suuri vaikutus (pelkällä) musiikilla on näin parinkin kymmenen vuoden jälkeen.

Yllä analysointia pelimusiikin voimasta.

 

Musiikin vaikutus mieleen

Ja Jottei tämän artikkelin sisältö perustuisi pelkästään mun höpinöihin, tässä nyt esimerkin vuoksi Youtube-video — joka kertoo kuinka musiikki vaikuttaa ihmismieleen:

Musiikin merkitys fiilikseen on siis erittäin iso asia. Jos kerta musiikilla on näin suuri vaikutus: mikset siis niin sanotusti (tavallaan) hakkeroisi omaa elämää tämän tiedon valossa?

Mennäämpä nyt asiaan.

 

STEP 1: Mieti — minkälaista musiikkia kuuntelet

Dodiin, ensimmäisenä: mieti tietoisesti läpi kaikki musiikki mitä kuuntelet — mieti, miten kyseinen musiikki vaikuttaa mielialaasi; positiivisesti, ei mitenkään, negatiivisesti — vai jotenkin muuten? Ole täysin rehellinen jokaisen biisin kohdalla, miltä biisi tuntuu. Voit tämän jälkeen miettiä, että kannattaako tiettyjä biisejä kuunnella niin paljoa — jos ne vaikuttavat vaikkapa negatiivisesti fiilikseesi.

Käännä huono fiilis hyväksi

musiikki-kuuntelu-onnellinen-poikaJos ei tullut jo selväksi — musiikilla on tosiaan tapana ruokkia mielialaa. Monestihan tilanne mennee oikeassa elämässä niin, että jos sulla on esim. surullinen fiilis niin haluat kuunnella surullista musiikkia jotta voit käsitellä / elää kyseistä fiilistä paremmin. Jos tavoitteesi on (surun keskellä) kuitenkin se, että et halua olla surullinen — niin ei tietenkään kannattaisi surullista musiikkia kuunnella – vaan päinvastoin!

Kuuntele siis jotain, mistä tulee hyvä fiilis.

 

STEP 2: Tee itsellesi FIILIS-pohjaiset soittolistat

Jotta saataisiin ihan käytäntöön tämän artikkelin ajatus: suosittelen tekemään itsellesi tietyn fiiliksen mukaiset soittolistat.

Esimerkiksi mulla on neljä pää-soittolistaa Spotifyssä:

  • FIILISTELY
  • GOOD MOOD
  • RUNNING
  • LAULUBIISIT

Avaan hieman omien soittolistojen ideaa alle:

FIILISTELY = tää on vähän sekalainen lista kaikenlaista musiikkia; elokuva-, peli-, hevi-, klassinen-, rock-, trance-, dubstep & yms-jne musaa — kaikenlainen musa mistä tulee joku fiilis; oli fiilis sitten hyvä, huono, energinen, haikea, voimaannuttava tai jokin muu. Pääosin näistäkin biiseistä tulee hyvä fiilis, mutta seassa on myös tosiaan biisejä, joista tulee joku muu fiilinki.

GOOD MOOD = näistä biiseistä tulee alitaujuisesti ainoastaan hyvä fiilis. Olen valinnut tähän soittolistaan ihan kylmästi biisit joista tulee jollain lailla positiivinen olo. Jos biisistä meinaa vähänkään tulla surullinen tms. negatiivinen fiilis — en laita biisiä tähän soittolistaan.

RUNNING = näistä biiseistä saa energiaa & voimaa. Nää biisit on aika hevi-, dubstep- tai elokuvien & pelien taistelu-musiikki -painoitteisia. Pistän yleensä tän soittolistan soimaan kun lähden juoksemaan.

LAULUBIISIT = nimensä mukaan: täältä löytyy kaikki laulettavat biisit. Laulan aina silloin tällöin, joten koin helpottavaksi tekijäksi luoda suoraan soittolistan, jossa on pelkästään laulettavia biisejä.

Tämän jälkeen voit periaatteessa ”valita” fiiliksesi

Nyt kun mulla on fiilis-pohjaiset soittolistat, niin voin periaatteessa aatella karrikoidusti näin:hmm — minkä fiiliksen tällä kertaa haluan? Hyvän, huonon, energisen? Okei, mennään energisellä.” Tällöin laittaisin RUNNING -soittolistan soimaan ja sitä alkaa kuin taikaiskusta saamaan energiaa jostakin. Ikään kuin olisin kaupan hyllyllä valitsemassa tuotteiden sijaan fiiliksiä.

Vaikutus voi olla pienikin

Äläkä nyt ota mua ihan näin kirjaimellisesti tässä — ei elämä ja fiilis-asiat  tietenkään näin mustavalkoisia ole! — mutta, tiedä se että jollain alitajuntaisella asteella kuuntelemasi musiikki vaikuttaa fiilikseesi.

 

Tee itsellesi ”GOOD MOOD” -soittolista

Kuulostaa todella kliseiseltä ja imelältä, mutta tärkein noista soittolistoista on ehdottomasti GOOD MOOD -soittolista — tee itsellesikin sellainen. Tein 2018 kesällä itselleni tietoisesti GOOD MOOD -soittolistan Spotifyhyn ja oon siitä lähtien pistäny sen soimaan aikalailla joka päivä jossain kohtaa. Oon kasannu listan täysin sen perusteella, että mistä biiseistä mulle tulee hyvä fiilis.

Aina kun laitan Good Mood -soittolistan soimaan — periaatteessa ikään kuin ”hakkeroin” itseni  onnellisemmaksi — mikä on aika coolia. Lifehack.

Kipinän tähän GOOD MOOD -listan suunnitteluun sain tästä videosta (pistin ton videon alkamaan siitä kohtaa missä puhuja alkaa kertomaan musiikin vaikutuksesta):

Suosittelen muutes seuraamaan Charisma on Command -Youtube-kanvaa, jos kiinnostelee itsensä kehitys -jutut.

Kokeile ainakin

Vaikka olisit jo ilonen elämästä — nää soittolista-hommat tekkee sun elämän vieläkin ilosemmaks. Kandee ainakin kokeilla.

Tee musiikin kuuntelu mahdollisimman helpoksi

Jotta voisit heleposti ja alituiseen kuunnella musiikkia tai muuta, niin suosittelen tähän jonkinlaisia langattomia kuulokkeita. Tässä Dustinin Urbanista Tokyo -kuulokkeet — tai tässä Amazonin suositut Antimi -bluetooth kuulokkeet. Itselläni on PAMU -kuulokkeet, joista oon jutellu täällä blogissa aikaisemmin.

Jatkuvaa musiikin kuuntelua

Itsehän siis kuuntelen siis jatkuvasti jotakin musiikkia: herään musiikkiin, kuuntelen päivän aikana töissä musiikkia, kuuntelen matkoilla musiikkia, kuuntelen treenatessa musiikkia, nukahdan monesti musiikkiin — ainiin ja soitan pianoa + sävellän joskus kun kerkiän. Musiikki on mulle suhteellisen suuri elämän suola. Jos kiinnostaa, niin täältä — Last.fm:stä itseasiassa voi tsekkailla mitä & minkälaista musaa kuuntelen eniten »

Lopun sanoja

Semmosta! Meitille musiikki on ollu tärkeä ja todella iso osa elämää ihan pennusta pitäen. Nykyään sitä vaan analysoi omia tekemisiään enempi kuin koskaan aikaisemmin — ja näistä asioista juontuu osaltaan tämänkin artikkelin sisältö. Halusin tästä aiheesta hetken turista tänne blogiin, koska tää soittolista-homma on ainakin muhun vaikuttanu tosi positiivisesti. Tää on vähän tämmönen ns. lifehack.

Jäikö jotain mielen päälle / kysyttävää? Olisko sulla lisättävää tähän artikkeliin? Jäikö mulla joku asia kertomatta? Kysy & kommentoi tuonne alapuolelle kommentti-kenttään! Kiitos lukemisesta!

Lue aikaisempia artikkeleitani:


TYÖKALUT, JOITA KÄYTÄN & SUOSITTELEN

Tässä listaa työkaluista, joita voin suositella. Alla on linkkejä suoraan sivuille, joista voit ostaa kyseisen tuotteen.

ADOBEN OHJELMISTOT: Adoben Creative Cloud »

Loistava lisäosa Adobe Premiereen & After Effectsiin: Animation Composer (Mister Horse)

🎵 MUSIIKKIA VIDEOIHIN: Tsekkaa Artlist.io »

🔰 PEITÄ JÄLKESI NETISSÄ:

VIDEOKUVAUS: Sony A7 SIII »

PC:n NÄYTÖN NAUHOITUS: OBS Studio »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄ: Windows 10 Pro OEM »

Tässä on itseasiassa vain muutama suosittelemani tuote, joten lue lisää osto- ja hankintasuosituksistani täältä »

Seuraile Johea:

Kiitos lukemisesta

Tsekkaa ihmeessä myös kirjoittamani artikkelit: 5 PARASTA sivustoa & tässä 8 LOISTAVAA sivustoa — joissa on vinkkejä paikoista, mistä voit ladata ILMAISEKSI kuvia henkilökohtaiseen tai kaupalliseen käyttöön!

Muista TILATA mun YouTube-kanava!

Kiitos lukemisesta! Jaa ihmeessä artikkelia, jos sillä oli esim. jotakin positiivista vaikutusta elämääsi. Toivottavasti oli ja seuraavaan kertaan! Cheers!

Hei, tästä saat ILMAISIA efektejä Action VFX:ltä!

free-dust-waves

Voit tykätä myös näistä